DirtyRacing on ylpeä saadessaan paikallisen tukijan ja kumppanin Outokummun seudun teollisuuskylästä F1 eSM-Liigalle. F1 eSM-Liiga on outokumpulaisen DirtyRacing Finland ry:n ja Suomen elektronisen urheilun liiton (SEUL) toimeenpanema virallinen SM-sarja, jossa mitellään F1 esports suomenmestaruudesta.
Okun seudun teollisuuskylä perustettiin 1979 monipuolistamaan Outokummun seudun elinkeinoelämää ja on onnistunut siinä esimerkillisesti. He ovat olleet tukemassa paikallista työllisyyttä ja yritystoimintaa jo vuosikymmeniä. Nyt se on DirtyRacing Finland ry:n mukana luomassa uutta F1 eSM-liigan ja e-urheilun saralla. Teollisuuskylä on iso tukija tämän vuoden F1 eSM-Liigalle ja koko DirtyRacingin toiminnalle. Yhteistyö ja panostus mahdollistaa toiminnan kehittämisen ja suuren tapahtuman läpiviennin.
"Outokummun seudun teollisuuskylässä on ollut kansainvälistä yritystoimintaa vuodesta 1979 lähtien. Teollisuuskylä on ollut paikallisten yritysten kumppanina ennakkoluulottomissa maailmanvalloituksissa jo yli 40 vuotta. DirtyRacing Finland toimii hyvänä esimerkkinä ennakkoluulottomasta ajattelusta ja Outokummusta maailmalle ponnistamisesta, joten haluamme olla mukana tukemassa DirtyRacingin tiimiä vuoden 2022 finaalitaistoissa”. -Juuso Hieta, Outokummun seudun teollisuukylän toimitusjohtaja
"Teollisuuskylän panos tämän kauden läpivientiin ja tapahtuman toteutumiseen on merkittävä. F1 eSM-Liiga finaalitapahtumineen on poikkeuksellinen ja uusi. Mahtava saada paikallinen tukija, joka näkee meidän kasvumahdollisuudet ja on rohkeasti viemässä asioita eteenpäin konkreettisesti meidän kanssa. Molempien toiminnassa tulee esille se, että Outokummusta on mahdollista ponnistaa vaikka ja minne asti. Kysyy rohkeutta kokeilla uutta ja etsiä uusia väyliä kehittyä, se on tekijä, joka molempia tahoja yhdistää!" Näin kommentoi DirtyRacingin perustaja Lari Naumanen paikallista osaamista & yhteistyötä.