


15.6.2023
VOITTAJAHAASTATTELU
F1 Divari saatiin päätökseen tämän viikon maanantaina, kun kauden seitsemäs ja viimeinen osakilpailu ajettiin Britannian Silverstonessa. Vaihtelevissa olosuhteissa ajetun kilpailun voittoon ajoi sarjan piikkipaikkaa pitänyt Eetu "Lehtonen69" Lehtonen, joka näin ollen varmisti myös koko sarjan voiton sekä paikan tulevalle kaudelle F1 eSM-Liigaan. Kumin käryn laskeuduttua jututimme tuoretta mestaria.
Ensinnäkin isot onnittelut Divarin mestaruudesta ja eSM-liigapaikasta ensi kaudelle. Osasitko odottaa näin hyvää lopputulosta ennen kauden alkua?
- Kiitoksia ja tämä oli varmasti yllätys monelle, kuten itsellenikin. En tosiaan osannut voittoa odottaa ja tavoitteena oli vain pysyä poissa ongelmista ja yrittää ajaa puhtaita kisoja.
Tämän kauden voittotilisi aukesi vasta viimeisessä kisassa. Mitkä olivat suurimmat haasteet, joita kohtasit tällä kaudella?
- Suurimmat haasteet oli ehkä rattiin totuttelu ja pelin dynamiikan omaksuminen yleisesti. Useasta pienestä tekijästä kertyy sekuntikelloon heti monta kymmenystä. Loppukaudesta alkoi tuntumaan pikkuhiljaa kotoisammalta, kun sai suht tolkulliset asetukset rukattua polkimiin sekä rattiin.
Mikä oli suosikkikilpailusi tällä kaudella?
- Suosikkikilpailuksi on varmaan kaikesta tuskanhikoilusta ja vaikeista olosuhteista huolimatta nostettava päätöskilpailun sprintti sekä pääkilpailu. Kaikki meni lopulta nappiin aika-ajoa lukuunottamatta.
Miten aiot juhlistaa mestaruutta vai joko on juhlat juhlittu?
- Vielä ei juurikaan ole ehtinyt työkiireiltä mitenkään juhlistamaan, mutta ehkäpä tuossa viikonlopun rientojen aikana voisi jonkun tyylilleni uskollisen halvan sihijuoman ampua kohti taivasta!
Omien divarikisojen lisäksi selostelit tällä kaudella myös Dirtyn F3-sarjaa yhdessä Morjensin (Joni Aaltonen) kanssa. Mitä tuosta kaudesta jäi parhaiten mieleen?
- Tampereen Takagin (= lempinimi Aaltoselle) kanssa on aina mukavaa tulkita F3-sankareiden skaboja ja tämä kausi oli kyllä melkoista tykitystä. Tapahtumarikkaita kisoja sekä runsaasti viihdettä. Päällimmäisenä jäi kuitenkin ehkä mieleen yleisesti ottaen hyvä meininki kuskien keskuudessa, vaikka välillä urakalla kolisteltiinkin.
Aikanaan tulit mukaan DirtyRacing-sarjoihin kaudella 2, jolloin hyppäsit F3-sarjaan kesken kauden ja pyyhit sarjan muilla kilpailijoilla varikon lattioita voittamalla kauden kaksi viimeistä kilpailua mennen tullen. Oliko sinulla aiempaa kokemusta liigakisoista ennen tuota ja mitä kautta päädyit mukaan DirtyRacingiin?
- Liigakisoista ei ollut tuolloin mitään kokemusta ja muistan kuinka debyytissä jännitti, kun ajatteli vain useiden ihmisten katselevan menoa striimistä.
En muista törmäsinkö DirtyRacingiin ensimmäisen kerran Facebookissa vai Twitchissä, mutta pari kilpailua katsottua totesin, että tuohan voisi olla hauskaa ja saattaisi jopa vähän pärjätäkin.
Laittelin Oklahoman Ecclestonelle (= Dirtyn perustaja Naumanen) sähköpostia ja ensimmäinen viesti ei ilmeisesti Pohjois-Karjalaan asti saapunut, mutta toisella yrittämällä pääsin lyhyellä varoajalla mukaan Kanadan F3-kilpailuun ja hauskaa on ollut!
Seuraava kausi meni rallatellen F2-sarjassa, josta palkintona ylivoimainen mestaruus ja nousu F1-sarjaan. Olet siis yksi harvoista kuskeista, joka on noussut Dirtyn alimmalta tasolta aina F1 eSM-Liigaan asti. Mikä tai mitä on jäänyt parhaiten mieleen Dirtyn sarjoissa vietetystä ajasta? Niin kilpailuista tai kisojen ulkopuolelta?
- Parhaiten on jäänyt mieleen omat onnistumiset sekä ennen kaikkea DirtyRacingin ansiosta tavatut ihmiset. Osasta on tullut varmasti loppuelämän ajan kantavia ystäviä ja erittäin mukavaa porukkaa ylipäätään kuskien sekä järjestäjien joukossa.
Säädätkö itse autosi vai saatko ”setupit” muilta kuskeilta?
- Aikalailla tulee kyseltyä muilta kuskeilta vinkkejä sekä säätöjä, joita sitten ehtii tai ei ehdi kokeilemaan. Treeniaikaa ei nykyisin irtoa ihan liiaksi, joten säätöjen viilaaminen jää usein paitsioon ja fokus on itse ajamisessa.
Ennen tätä kautta sinut tiedettiin vannoutuneeksi ohjainkuskiksi, mutta tälle kaudelle otit käyttöön ratti-poljin-yhdistelmän? Mikä oli vaikeinta uuteen työkaluun sopeutumisessa?
- Itse asiassa ajelin jokusen kisan jo eSM:n syyskaudella ratilla ja polkimilla, mutta upotus oli sen verran raju altaan syvään päähän, että skippasin suosiolla kilpailuita oman sekä muiden turvallisuuden vuoksi.
Perus ajamisessa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta vaikeinta oli, kuten jo tuossa aiemmin mainitsin, että oikeiden mieltymysten löytäminen polkimien sekä ratin asetuksissa.
Onko enää paluuta tatin veivaamiseen (ohjainkuskiksi)?
- Tattipäivät olivat leppoisia ja monet saattavat muistaa legendaarisen "korkean kylkiasennon", mutta enää ei ole paluuta vanhaan ja hinku olisi päivitellä jo kalustoa parempaan suuntaan.
Ensi kaudelle aukesi siis paikka F1 eSM-Liigaan. Onko tavoitteita liigakauteen jo mietitty?
- Katsotaan nyt, että otetaanko edes paikkaa vastaan! Paljon riippuu nyt uudesta pelistä ja vapaa-ajan riittävyydestä. Realistinen tavoite liigassa ajaessa saattaisi olla ajaminen hajapisteistä.
Uusi formulapeli on juuri julkaistu. Tuleeko ikävä F1 22 -peliä ja joko on uusi peli hankittu/tilattu?
- Ei tule sekuntiakaan ikävä. En meinannut saada millään kiinni F1 22:n dynamiikasta. Kesällä koitetaan nyt tehdä jotain muuta kuin ajella virtuaaliformulaa, mutta jos uusi peli kerää edelleen pelkkää posia, kuten tähän asti kuullut, niin saattaa jo ennen syksyä olla sen hankkiminen edessä.
Sinut tunnetaan kävelevänä tietopankkina reaaliformuloihin liittyen. Mistä asti olet seurannut F1:iä?
- Tätä täytyisi varmaan kysyä isäukolta, mutta aktiivisesti todennäköisesti 2000-luvun alusta, kun on alkanut maailmanmenosta jo jotain ymmärtämäänkin.
Vuodesta 2003 sanoisin, etten ole missannut ainuttakaan kilpailua livenä televisiosta ja muutamat skabat käyty paikan päälläkin. Tosin kauden 2006 Kanadan GP:stä missattiin isäukon kanssa noin ensimmäiset 5 kierrosta, mutta siitäkin selvittiin katsomalla alun tapahtumat mainoskatkoilla VHS-nauhalta!
Ajoitko itse nuorempana esim. kartingia vai mistä kiinnostus autourheilun kuninkuusluokkaan kumpuaa?
- Kilpaa en ole koskaan ajanut, muuta kuin virtuaalisesti, sekä harvoja karting-skaboja ystävien kesken. Moottoriurheilu on jostain syystä aina kiinnostanut, sekä vauhti ja vaaralliset tilanteet. Formulakuumeesta saa varmasti syyttää jälleen Isä-Lehtosta.
Löytyykö reaaliformuloista suosikkikuljettajaa tämän kauden kuljettajista? Entä kaikkien aikojen suosikkisi?
- Tämän kauden kuskeista, jos on veitsi kurkulla valittava, niin tottakai suomalaisia aina kannustetaan. Valtteri Bottas, jos jätetään sivuun, on tähän vastattava aina yhtä valloittava Lando Norris sekä vanha kettu Fernando Alonso. Kaikkien aikojen suosikki ehdottomasti Kimi Räikkönen. Ulkomaalaisista GOAT on Ayrton Senna ja debatti päättyykin siihen.
Mikä on mielestäsi hienoin F1-auto kautta-aikain?
- Tämä on paha, eikä tähänkään ole yhtä ainoaa vastausta. Mika Häkkisen kauden -98 hopeanuoli on kaunis tekele, kuten myös Räikkösen ohjastama "häränsarvi McLaren" kaudelta 2005.
Vanhojen hyvien aikojen ihannoijana on kuitenkin myös mainittava JPS-koristeiset Lotukset sekä Camelin logojen kaunistamat Williams-autot. Yksi, jos valittava, niin kauden -88 McLaren MP4/4. Yksinkertainen on kaunista. (kaikki linkit Wikipediaan)
Entä mitä muuta Lehtonen69 tekee vapaa-ajallaan, kuin seuraa formuloita tai kurvailee itse virtuaalisesti F1-baanoilla?
- Vapaa-ajalla käyn ahkerasti kuntosalilla, lenkkeilen sekä ylläpidän elämäntaparemonttiani. Käyn myös säännöllisesti joogatunneilla ja kasvatan takapihalla kasvitieteellistä puutarhaa.
Aikuisten oikeasti sanoisin vapaa-ajan kuluvan ystävien, sekä rakkaan avovaimon kanssa touhutessa milloin mitäkin. Liiaksi suunniteltu on puoliksi pilalla ja fiiliksen mukaan mennään.
Lopuksi muutama nopea:
-
Suosikkirata?
-
Belgian Spa
-
-
Jalkapallo vai jääkiekko?
-
Jääkiekko
-
-
SaiPa vai KalPa?
-
SaiPa!!
-
-
Saunailta Räikkösen kanssa vai kilparadalle Häkkisen kanssa?
-
Ehdottomasti saunomaan Räikkösen kanssa, sillä saunassa saisi olla ihan tur*a kiinni ilman ylimääräistä "small talkia"
-
-
Kummalla selostajakaksikosta on paremmat jutut? Lehtonen-MORJENS ja DirtyLarry-Valimonkeisari. Perustelut.​
-
Moromiehellä ehdottomasti, sillä jos mies puoliakaan kullanarvoisista jutuistaan ottaisi talteen, ei tarttis kaverin enää päivätöitä tehdä.​
-
Larryn ja Valimon kohdalla on pakko puhaltaa tasapeli, sillä kopissa tuntuu kemiat rokkaavan ja molemmilta kiitettävään tahtiin Jerry lentää!
-
​
Vielä on kysyttävä, että haluatko lähettää terveisiä? Ja jos haluat, niin kenelle?
- Terveiset lähetellään sitten virtuaaliradan puolella kenties eSM-liigan takajoukoissa, jos siellä nähdään!
- F1 DIVARIN LOPPUPISTEET
- KILPAILUIDEN LOPPUTULOKSET