


F1 ESM-LIIGA 2023
STARTTAA
- JAOSSA SM-TITTELI JA 2000 € PALKINTOPOTTI

9.3.2023
Tulevana maanantaina laitetaan jälleen virtuaalihevosvoimat liikkeelle F1 eSM-Liigan käynnistyessä.
20 kuljettajaa taistelee tällä kaudella virallisesta suomenmestaruudesta sekä 2 000 € palkintopotista, josta voittaja kuittaa maittavat 1 000 €. Karsintojen kautta mukaan itsensä ajoi karsintojen 11 parasta kuljettajaa. Lisäksi edelliseltä eSM-kaudelta mukana on TOP-5-kuljettajat, sekä tulevalle kaudelle liigaan nousseet F1 Divarin 4 parasta kuljettajaa.
Sen voimme luvata, että luvassa on kokonaisuutena tasaisempi ja tasokkaampi sarja kuin koskaan aikaisemmin. Tälläkin kaudella sarja vedetään kuljettajien toimesta läpi ilman mitään avustimia.
Kisakalenteri on myöskin julkaistu tulevalle kaudelle. Mielenkiintoinen kattaus hyvinkin erilaisia ratoja, varsinkin kun mukaan on lyöty myös kolme sprinttiä (Japani, Abu Dhabi ja Iso-Britannia). Kuljettajat pääsivät myös itse vaikuttamaan kisakalenterin ratoihin äänestämällä tämän kauden 11 radasta finaalien 3 viimeisintä näyttämöä, joihin valikoitui Monza, Belgia sekä Brasilia.

Tällä kaudella saamme varmuudella uuden suomenmestarin, sillä viime kaudella mestaruuteen ajanut Simo Holm ei lunastanut tulevan kauden liigapaikkaansa. Paikka annettiin karsinnoissa 11. sijoittuneelle kuljettajalle.
Edellisellä mestaruuskaudella finaalit ajettiin livenä Imatranajoissa. Finaaliosakilpailut sekä mestarin palkitseminen nähtiin tuolloin suorana lähetyksenä AlfaTV:n puolella.
Tulevan kauden F1 eSM-Liigan gladiaattorit:

F1 eSM-Liiga on DirtyRacing Finland ry:n sekä Suomen elektronisen urheilun liiton (SEUL) toimeenpanema F1-pelillä ajettava virallinen suomenmestaruusliiga. Tuleva kausi on järjestyksessään toinen, jolloin virallinen suomenmestaruus on jaossa.
Lisätiedot:
Lari Naumanen
DirtyRacingFinland ry